Ei minkäälaista, sillä perheettömyys ei mitenkään liity aspergeriuteen (kyky solmia pitkäaikaisia suhteita) kuten ei työkyvyttömyyskään (masennus, ocd, ahdistuneisuushäiriöt, aistiyliherkkyydet) eikä syrjäytyminen (riittävien kokonaisvaltaisten tukitoimin puuttuminen) tai somaattinen sairastuminen (krooniset suolistosairaudet) .

Miksi joillekin aikuisasseille on välttämätöntä saada maahanpolkea niitä, jotka tukitoimia älykkyydestään huolimatta tarvitsevat? Syytä olisi lähteä kyseenalaistamaan, onko tällainen henkilö lainkaan Asperger vaiko vain väärindiagnosoitu, joka ei mitään tukitoimia mihinkään tarvitse minkä lisäksi pitää oikeutenaan nostaa kynnystä muidenkin autisminkirjoon kuuluvien, assit mukaanlukien, oikeuksia päästä tarvittavan tuen piiriin.

Herää kysymys myös siitä, miksi autisminkirjolaiset usein sairastuvat muita ("nenttejä") useammin juuri masennukseen, miksi heillä on tavallista useammin pakko-oireita, miksi he ovat itsemurhahakuisia, heillä ilmenee usein suolistosairauksia jne. Vaikuttaako sairastumisalttiuteen geneettinen perimä vaiko ympäristötekijät vai kummatkin ja jos vain jompikumpi/kummatkin, niin mikä on näiden prosentuaalinen osuus verrattaessa autisminkirjon ihmistä ns. normaaliin?

Millaista yhteiskunnallista tukea Asperger voi saada, jos hän on perheetön, työkyvytön, syrjäytynyt sekä somaattisesti sairas? Liittohan osaa ohjata vain eteenpäin.