Suomi24-foorumilta:
"Syrjintä
5 Vastausta 20 Lukukertaa
enkannatasyrjintää
13.4.2014 11:18
0
On olemassa selkeä syrjinnän kieltävä laki.
Syrjintää on paljon, mutta lakia käytetään vähän. Miksi näin?
Laki kieltää henkilön asettamisen eriarvoiseen asemaan mm. vamman tai terveydentilan johdosta.
Eikö erityisesti kyseisen lain pohjalta voisi ajaa autisminkirjolaisten asioita (niidenkin, jotka eivät katso autisminkirjolaisuuden olevan sairaus tai vamma, vaan erilaisuus, koska laki kieltää muidenkin henkilöön liittyvien syiden vuoksi syrjinnän.)?
Syrjintätapahtumien ilmoittamisestakin sanotaan, että syrjintää voi olla sekin, jos ilmoitusta ei oteta vakavasti siksi, että asiakas ei ilmaise itseään selkeästi vamman tai puutteellisen kielitaidon johdosta.
Myös holhoava asenne vammaista kohtaan voi olla syrjintää, jos häntä kohdellaan potilaana, vaikka kyse ei olekaan sairaudesta, josta ihminen voi parantua. Eikö tämäkin seikka voisi tukea juuri autisminkirjolaisia, koska heidän kohdallaan ei ole kyse sairaudesta, josta voi parantua, eli siinä mielessä lähinnä vammasta tai ominaisuudesta, jonka kanssa on elettävä syntymästä elämän loppuun saakka.
Jos syrjinnästä aiheutuu jotakin haittaa henkilölle, kyseessä voi olla rikos.
Näyttö on jaettu. Jos syrjinnän uhri osoittaa näyttöä olettaa syrjintää, on vastaajan osoitettava, ettei sitä ole tapahtunut.
Tässä olen tietojen lähteenä käyttänyt tällaista esitettä
Poliisi ja syrjintä (Suomi Eteenpäin Ilman Syrjintää SEIS)
Olen mielestäni monta kertaa elämäni aikana nähnyt ja kokenut syrjintää, kuten varmaankin moni muukin, mutta asioille ei tehdä mitään.
Ehkä monesta muustakin tuntuu siltä, että syrjinnän kieltävän lain käyttäminen on vaikeaa, koska sitä on niin vähän käytetty ja sovellettu eri tilanteisiin.
Olisiko hyvä, että kyseistä lakia aktiivisemmin sovellettaisiin yhteiskunnassa ?
Jos niin, niin joidenkin se pitäisi uskaltaa aloittaa.
enkannatasyrjintää
13.4.2014 11:27
-1
Sulje
voitteko ystävällisesti poistaa tämän ketjun. aihe tuli tänne kaksi kertaa teknisen häiriön johdosta. Pahoitteluni.
Ilman syrjintää!
13.4.2014 12:33
-4
Sulje
Autismi virtaa, maailma sykkii - APD, Autistic Pride Day
http://www.youtube.comTuokolan maja 16.6.2012 Autistic Pride Day on autismin monimuotoisuuden hyväksymisen päivä. Eri puolilla maailmaa juhlitaan autismin kirjon ihmisten erilaisuutta. Autismikulttuuri on kansainvälistä. Autistic Pride Day rohkaisee ja kannustaa omaan osallisuuteen kaikkialla maailmassa. Autismi ja Aspergerliitto ry
opiskelijana
14.4.2014 16:00
-4
Sulje
On se ihmeellistä, että syrjintää löytyy myös täältä ihan omista nurkista. mikä tekee jostain paremman, että osaa puhua ja ajaa omaa asiaansa vaikka on ottanut nimen niiltä, jotka apua todella tarvitsevat?
Mikä on tilanne meidän muiden hijaisen enemmistön? Monet meistä jotka ei puhu eikä pukahda vaan kun ainoa ääni on kihinää tai kiljuntaa?
Pitääkö puhumatonta sorsia, että saa puhuvan pään ruutuun. Eikö kunnon immeinen voi puhua oikeitten immeisten asiaa nostamatta pmaa pyrstöään aina toisen kurjan eteen niin ettei vaan totuus pääse näkyviin?
Vahvojen ehdoilla
14.4.2014 19:38
-1
Sulje
Toivon, ettei enää palaa aika, jolloin heikoimmat vammaiset tapettiin hoidon puutteeseen ja nälkään.
Isovanhempani kertoi tuosta pula-ajasta, jolloin autistisia esivanhempiamme tapettiin puutteeseen ja nälkään, kun haluttiin tehdä tilaa vahvemmille.
enkannatasyrjintää
14.4.2014 23:34
0
Sulje
Syrjintälaki varmasti koskee puhumattomia ja verbaalisesti lahjakkaita yhtälailla.
Mutta puhumattoman on varmasti hyvin vaikea vaatia lain toteutumista kohdallaan.
Uskon, että vieläkin tapahtuu heikkojen alistamista siinäkin määrin, että se voi jopa lyhentää elinaikaakin.
Syrkintälaki sallii "positiivisen erityiskohtelun", eli käsittääkseni se tarkoittaa sitä, että puhumatonta tulisi avustaa syrjintäilmoituksen tekemisessä tarvittaessa, kun taas verbaalisesti kyvykäs voi sen tehdä omin avuin.
Mielestäni tämä syrjintälakikysymys ei tuo minkäänlaista ristiriitaa lahjakkaiden ja puhumattomien välille...päinvastoin...
Nähdäkseni puhumattomia ja lahjakkaita ei kuulukaan kohdella prikulleen samalla tavalla. Eikö se olisi syrjimättömyyttä, että puhumattomia pitää avustaa ja lahjakkaita ei saa holhota ?"
-Mitä eroa on avustamisella ja holhoamisella?
Kuinka suhtaudut As-henkilöön ja minkälaista tukea hänen toivoisit saavan, mikäli häntä kohdellaan jatkuvasti väärin viranomaisten taholta (painostus, välinpitämättömyys, tahallinen väärintulkinta, esim. rikoksien jättäminen käsittelemättä em. syistä vaikka todisteita löytyisi tai henkilön saattaminen avuttomaan pelkotilaan viranomaisen uhkailuista johtuen), ei ymmärretä eri terveydenhuollon toimipisteissä oikein, jätetään kertakaikkisen yksin tilanteesta riippumatta koska kukaan ei ymmärrä ihmisen olevan täysin avuton tilanteessa jossa häntä syytetään syyttä.
Onko puhumattomuus mielestäsi ainut syy sille, miksei toisinaan puhuvia pitäisi tukea, jotta he saisivat tulla kohdelluiksi perustuslain mukaan? Puhumattomuus ei ole vamma, kuten ei sekään, jos ei tule ymmärretyksi koskaan missään oikein ja sen vuoksi joutuu syrjityksi ilman lakisääteisiä oikeuksia joka paikassa, minkä vuoksi elämänhallinta on alhaisempi kuin niillä, jotka ovat virallisesti vammaisempia kuin ne, jotka eivät pysty poistumaan kotoaan, käymään töissä, opiskelemaan, syömään, nukkumaan, suoriutumaan arjen rutiineista, tapaamaan ylipäätään ketään? Eli ketkä luetaan vammaisiin ja onko tarpeen erotella ihmisiä eri kategorioihin, joiden perusteella sitten "joku" valitsee ne, jotka tarvitsisivat jonkin näköisiä tukitoimia?