sukupuolettomuus/iättömyys

Asialliset palautteet sekä foorumin kehittämisehdotukset tähän ketjuun.
Tässä osiossa voit keskustella myös halutessasi ihan mistä muustakin aiheesta, foorumin esittelyketjussa mainittujen arvojen puitteissa.

Keskustelu ei vaadi rekisteröitymistä palveluun.
Kiitos vaivannäöstäsi sekä yhteistyöstäsi.

sukupuolettomuus/iättömyys

ViestiKirjoittaja Admin_ » 15. Kesä 2017 16:21

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13815770 ... nikaiseksi

Hyödyllinen aloitus.

Tätä olen itsekin pohtinut sekä tuntemieni assien että omalla kohdallani jo kauan. Olen keskustellut siitä myös lääkärien kanssa. Tunnen olevani yli kymmenen vuotta nuorempi sekä näytän myös yli kymmenen vuotta nuoremmalta kuin ikätoverini. Lisäksi minua luullaan paljon nuoremmaksi kuin olen hyvin usein. Esim. 38-vuotiaana kysyttiin 18 k ravintolaan papereita ja mikä parasta 45-vuotiaana ruokakaupassa samoin kun olin ostamassa muiden ostosten lisäksi muutaman keskarin. Toisinaan tällaisesta on hyötyä, mutta useimmiten on hämmentävää, kuinka vastapuoli voi erehtyä iästä noin pahoin, vaikkei edes tunne henkilöä. Vaikka käyttäytyminen on normaalia ikään nähden, silti luullaan paljonkin nuoremmaksi hyvin usein ja mitä erilaisimmissa tilanteissa.


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 15. Kesä 2017 16:21
Admin_
 

Paluu Palautetta foorumista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron