Autorisaatio

Asialliset palautteet sekä foorumin kehittämisehdotukset tähän ketjuun.
Tässä osiossa voit keskustella myös halutessasi ihan mistä muustakin aiheesta, foorumin esittelyketjussa mainittujen arvojen puitteissa.

Keskustelu ei vaadi rekisteröitymistä palveluun.
Kiitos vaivannäöstäsi sekä yhteistyöstäsi.

Autorisaatio

ViestiKirjoittaja Administrator_ » 10. Marras 2016 10:28

Administrator_
 

Re: Autorisaatio

ViestiKirjoittaja Administrator_ » 15. Kesä 2017 15:15

Hei kaikille

Käväisin auktorisoimassa terveysasemaa, jonka asiakkaana olen n. 20 v ollut. Eli kävelin uuden saksanpaimenkoirani kanssa käytävää pitkin ylilääkärin huoneeseen (terveysasemalle ei saa viedä koiria, olen saanut vuosia), kerroin, etten ole saanut 3 viikkoon aikaa lääkärille, vaikka olen sitä pyytänyt, aika järjestyi HETI, vaikka toimistosta sanottiin, että ensin pitää varata aika terveydenhoitajalle, minkä jälkeen vasta voi saada mahdollisesti ajan lääkärille. :) Ylilääkärin vastaanotto sujui erittäin hyvin, sain kaikki tarvittavat asiat hänen kanssaan hoidettua, lisäksi tiedoituksenomaisesti hänelle kerroin, kuinka kantapalvelutietokantaa voi väärinkäyttää, vaikka sinne pääsee vain pankkitunnuksilla. Sain häneltä myös "sisäpiiritietoa" terveysaseman toimintatavoista. :mrgreen:


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 15. Kesä 2017 15:15
Administrator_
 


Paluu Palautetta foorumista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron