Kirjoittaja Admin » 28. Touko 2015 14:37
Hei, ja pahoitteluni, että vastaamisessa on kestänyt näin kauan.
Sinulla on ollut todella rankkaa ja eikö niin, että vain sen laihdutuskisan vuoksi, missä halusit voittaa. Ymmärsinkö oikein, että syömishäiriösi puhkesin sen seurauksena eli sitä ennen sinulla ei ollut ollut ongelmia syömisen kanssa? Usein syömishäiriöt puhkeavat murrosiässä, itselläni ensimmäiset merkit ilmenivät n. 17-vuotiaana, jolloin ahmin niin, että lihoin 10 kg lyhyessä ajassa. Sitä kesti noin pari vuotta, kunnes syömishäiriö muuttui sairaanloiseksi tarpeeksi kontrolloida kaikkea syömistä, minkä jälkeen jossain vaiheessa vähän yli 20-vuotiaana sain anoreksia-diagnoosin. Minulla on kuvia, jossa olen suunnilleen 26-vuotias, ja jossa näytän luurangolta, pituuteni on 171 ja painoin tuolloin vain 45 kg kun normaalipaino pituuteen nähden on suurin piirtein 60 kg. Silloin alkoi tulla rytmihäiriöitä eikä mielessä pyörinyt mikään muu oikeastaan, kuin että kuinka voisin saada painoni vieläkin vähenemään. Sairasta.
Jotenkin paino pysyi sitten vuosia n. 47-53 rajoissa, mutta yhä oli hyvin tärkeää, ettei se missään nimessä siitä enää nousisi, tuo 53 kg oli mielestäni jo liikaa. Minulla on ollut aika vaikea aikuiselämä kaikin puolin, joten on vaikea muistaa tarkalleen, vaikka omaankin tavallista paremman muistin, mitä vuosien mittaan milloinkin on tapahtunut. Joka tapauksessa; aloin lähestyessäni 40 vuoden ikää huomaamattani itsestään parantumaan syömishäiriöstä, jos sitä nyt parantumiseksi voi sanoa. Vieläkin olen tarkka, mitä suuhuni pistän, eikä nykyinen fyysinen sairauteni, CU, tee asiaa ainakaan yhtään helpommaksi. Eli mielestäni syömishäiriöstä ei voi parantua pakolla, vaan koska syömishäiriö on samalla psyykkinen sairaus, joka ilmenee ennen pitkää myös fyysisesti eli sairastumalla erilaisiin fyysisiin vaikeisiinkin sairauksiin, on ensiarvoisen tärkeää saada tähän ongelmaan asiantuntevaa psyykkistä tukea, esim. syömishäiriöihin keskittyneen terapeutin pidempiaikainen terapia, jossa käsitellään syömishäiriön ympärille kietoutuvaa monimutkaista problematiikkaa. pKerrot syömisestä pidättäytymällä ikään kuin hallitsevasi itseäsi sekä elämää ympärilläsi, mikä on erittäin tuttu tunne itsellenikin, tiedän tasan tarkalleen, kuinka syömättömyydellä pystyin helpottamaan psyykkistä tuskaani. Jos vähänkin paino nousi, tunsin kadottavani elämänhallintani kokonaan. Toinen, mihin syömättömyyttä ja sairaalloista laihduttamista käytin, oli itseni rankaiseminen; jos tapahtui jotain ikävää, minusta riippumatonta tai joku käyttäytyi minua kohtaan ikävästi, kostin sen itselleni, vaikkei tapahtunut ollut minun syytäni, eli tässä tulee esiin se, että usein syömishäiriöistä kärsivät ovat tavallista tunnollisempia ihmisiä sekä tuntevat syyllisyyttä muidenkin puolesta asioista, mistä ei tarvitsisi.
Sinulla on vahvuus siinä, että haluat parantua, moni ei välttämättä sitä tahdo. Sekä ystävä, joka todella välittää sinusta. Nuo ovat suuri voimavara parantumisen tiellä. Suosittelisin sinua hakemaan lähetteen terapiaan vaikka terveyskeskuksesta tai jos opiskelet tai olet töissä opiskelijoiden terveydenhuollosta tai työterveydestä. Kaiken lähtökohta on se, että kerrot avoimesti tästä kaikesta, mitä tännekin olet kirjoittanut, se vie pitkälle. Hienoa, että olet ymmärtänyt kuinka vakavasta sairaudesta on kyse. Toivon sinulle paljon voimia ja tsemppiä, päivä kerrallaan. Kirjoittele lisää, jos siltä tuntuu vaikka vastauksessa voi hieman kestää välillä.