Siteeraus Asperger-foorumilta
Asperger-foorumilta kävin tänään tällaisen keskustelun lukemassa:
Peippo:
Viestin otsikko: Re: Tuulikin töppäyksiä ja muita poimintoja aspalstalta
ViestiLähetetty: Lauantai 12. Toukokuu 2012 12:37
"Hah, hah, noin se Tuulikki on edelleen Astonishedin talutushihnassa.

Mitä turhaan äänestetään, kun A kuitenkin päättää kuka saa tulla takaisin kuka ei. Eli Pönni saa tulla takaisin.
Vaikka nytkin kirjoittaa Unelias-nimimerkillä.
Missä MeriHevosta on uhkailtu? Eikö hän itse uhkaillut gmailaa Facebookissa?
Astonished on saanut liitolta huomautuksen siitä, kun on herjannut aspalstalaista Facebookissa mutta sitähän ei oteta huomioon."
kokeilija:
Viestin otsikko: Re: Poimintoja aspalstalta
ViestiLähetetty: Lauantai 12. Toukokuu 2012 17:15
"Jos aspalstalla henki ei olisi sillä tavoin ahdasmielinen, epä-älyllinen, kieroileva ja nurkkakuntainen kuin tämän tästä tulee esiin lähinnä yksijalkasängyn, MeriHevosen, AStonishedin ja Meikäläisen kirjoituksista, voisi pallon väistämistä pitää Isabelin puolelta vastuun pakoiluna, sillä nythän Tuulikki on tarjonnut mahdollisuuden kehittää aspalstaa suuntaan, joka ymmärtääkseni olisi Isabelin mieleinen. Nykyisen hengen vallitessa aspalstalla ymmärrän kyllä hyvin, jos Isabel väistää pallon tulon, sillä tuskin aspalstalle on monikaan halukas tulemaan takaisin, tai kukaan selväjärkinen uusi pitkään viihdy, vaikka Janne Vuorisen asettamia rajoituksia lievennettäisiinkin niin, että "maailmankuvallinen" keskustelu olisi sallittua. Ilmeisesti AStonished olisi valmis sallimaan tuollaisen keskustelun, jos palstalla ei ole ketään sellaista, joka voisi olla "eri mieltä" eli "ajatella toisin"."

ViestiLähetetty: Sunnuntai 13. Toukokuu 2012 05:18
""Arvostan sinua suuresti mutta pyydän,että et vertaisi ihmisen kirjoituksia Jumalan sanaan.
Kuulostaa pilkalta.
Usko on jokaisen henkilökohtainen asia, ei sitä pidä lähteä repostelemaan.
Miksi autismitukipalstalla pitäisi alkaa repostelemaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita, jotka eivät kuulu autismiin lainkaan?
Jos niistä aletaan riidellä ei sen näkemistä voi välttää. Riita eskaloituu.
Olen lukenut aktiivisesti palstaa nyt, kun täällä on ollut niin mukava yhteistyöhenki, mutta jos uskosta aletaan riidellä henki on mennyttä."
UNELIAS käy nuolemassa Astonishediä. Olkoon tämä Unelias kuka vaan mutta ikinanninsa hän on kuitenkin rikkonut. Tuulikin äänestyksellä ei ole mitään arvoa, siihen laittavat kaksoisnikit ei- äänen.
Eihän foorumin uusi ihminen sattumalta voi alkaa puolustaa Astonishedia ja MeriHevosta. Ottaa ihan alkuhetkillä minun Peipon nimen esiin ja ihmetellä, että laitoin foorumin sekaisen kahdeksi vuodeksi.

Luepas mitä yksijalkasänky kirjoittelee kaksoisnikeistä, sopivasti uppoaa sinuunkin.
Laittelen muuten liittoon Astonishedin kirjoitukset pommi-ja itsemurhauhkauksista ja rikosilmoituksista.
Jos ne ovat perättömiä, eiköhän A saa itseä kärsiä nahoissaan.
Tai, jos A julkaisi liiton sisäisi asioita nettiin, se voi olla salassapitovelvollisuuden rikkominen.
Mutta tuollainen kirjoitus kesken äänestyksen muutti heti tilannetta ja siksi kirjoituksen oikeudellisuus pitää tarkistuttaa.
Jos rikosilmoitus on tehty, hyvä, kun se tuotiin esiin aspalstalla.
Mutta ei ketään voi tuomita ikibanniin ennen oikeuden käyntiä.
Itsemurha-uhkaus ei ole rikollista toimintaa, jos olisi, eiköhän aspalstalta voisi vetään oikeuteen eräs kirjoittaja. Mutta se on mielenterveysongelma ja sellainen usein on myös syyntakeettomassa tilassa. Mielisairaalaan sellainen kuuluu eikä vankilaan eikä ikibannille. Lääkitys kuntoon ja kirjoittelu voisi jatkua tai jatkuu jo joillakin uhkaajilla."

ViestiLähetetty: Sunnuntai 13. Toukokuu 2012 05:37
"Laitoin liittoon A; kirjoituksen. Siinähän ei ole mitään väärää, jos asia on kuten A kertoo.
Lopuksi lisäsin vielä oman viestin eli
Ihmetellä täytyy kuitenkin miten liiton työntekijä on niin kostonhaluinen ettei edes kahden vuoden jäähynkään jälkeen sallisi kaikkien assien osallistua aspalstan kirjoituksiin. Kun se kuitenkin on monelle assille ainut paikka olla yhteydessä muihin asseihin.
Miten kukaan bannattu uskaltaa osallistua mihinkään liiton vertaistukitapahtumiin, kun sielläkin pääpäsmarinä pyörii kostonhaluinen liiton työntekijä?
Joka kaiken muistaa eikä mitään koskaan anna anteeksi.
Saman voin kyllä tulla sanomaan oikeuteenkin.
Jos eräs henkilö tarvitsee puolustajaa kiusaajaa vastaan."
Mistä tässä kaikessa on kyse voisko joku selvittää ??