Sivu 1/1

Miksi aloitit mielialalääkityksen?

ViestiLähetetty: 15. Kesä 2017 17:13
Kirjoittaja Vieras
Esim. koska lääkärini pakotti ja kun hallitus tuhlaa rahojaan muiden maiden auttamiseen oman itsensä ohella sekä jakelee rahoja turhanpäiväisyyksiin kuten mm. kulttuuritoimintaan sen sijaan että auttaisivat syrjäytyneitä.

Psykoterapiapalveluiden puute sekä natsipäättäjät/lääkärit ajavat ihmisiä/perheitä itsetuhoon yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Päättäjien toimet lietsovat vihaa yhteiskunnassamme. Psykiatrit toimivat kätyreinään oman itsensä pelastaakseen.

Kukaan ei välitä enää kenestäkään aidosti. Typeristä hmisistä on tehty sätkynukkeja jotka eivät osaa ajatella enää omilla aivoillaan

Kelan korvauksia psykoterapioista saavat vain ne, jotka ovat pystyneet pysymään kynsin hampain kiinni työelämässä lääkkeiden avulla tai ovat kuntoutustuella (=siirtymässä/siirrettävissä piakkoin eläkkeelle). Varsinaiset eläkeläiset on unohdettu kokonaan vaikka olisivat alle 30 v ?!

Ihmetellään, miksi joku tekee itsemurhan, tappaa perheensä, piikittää potilaansa kuoliaaksi?

Missä syyt, mitkä seuraukset? Kuka vastaa?