Sisäinen tiedote
Autistisen oireyhtymän kehittymiseen liittyvät ympäristötekijät, geenit sekä äidin raskaudenaikainen vääränlainen lääkitys/päihteiden väärinkäyttö lapsena annettujen rokotekokeilujen sekä lapsen peruspersoonallisuuden ohella.
Oireyhtymän piirteistö voi siis myös kehittyä osin "sisäsiittoisuudesta" eli jos ulkomaailma on suvussa ollut tapana sulkea täysin pois oman käsityskyvyn ulkopuolelta on hyvinkin mahdollista, että myös jälkeläiset perivät samankaltaisen tavan toimia.
Toimintatavat ovat kuitenkin muutettavissa mm. kongnitiivisen terapian keinoin (vrt.kongi), mikäli terapeutti on ammattitaitoinen ja ongelmat on havaittu riittävän ajoissa.
Autististen lasten vanhempien kannattaisi yrittää siis miettiä kuinka voisivat päästä tuosta sulkeutuneisuudestaan koskien lapsensa"sairastumista"?
Niin kauan kun he jyrkästi kieltävät oman osuutensa lapsensa oirehtimiseen, lapset eivät tule normalisoitumaan siinä mittakaavassa mitä yhteiskunta heiltä odottaa.
Mikäli en ole täysin väärässä oletuksineni, voisitteko asioista vaikenemisen sijaan yrittää keskustella ongelmistanne julkisesti kuten Liiton toimintaperiaatteisiin kuuluu?
Mitä suurempi joukko on kutsuttu paikalle kuulemaan faktoja (esim. luennot) koskien vaikka mm. autistien hoitokäytäntöjä, sen enemmän kritiikkiäkin tulisi kyetä vastaanottamaan ja niistä oppia ottamaan.
("Ja kun kaikki sisäiset tiedotteet oltiin käyty tarkistuttamassa Korkeimmassa Oikeudessa voitiin alkaa puhua esim. Maslowin tarverhierarkiasta.")
Ylläpidon puolesta,
Sivullinen