Sivu 1/1
julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
11. Kesä 2015 14:06
Kirjoittaja sairasta!
Niin eli, kävin eilen xxxxxxx:n terveyskeskuksessa mennäkseni käymään teellä kahviossa, samalla kävin x
kerroksen toimintaterapian ilmoitustaulua lukemassa. Toinen työntekijöistä, joka vetää
toimintaterapiaryhmiä tuskin tervehti, vaikka hänen kanssaan tulin hyvin aikoinaan toimeen. En
viitsinyt mennä sisälle huoneeseen vaikka ovi oli auki esittämään kysymystäni mitä varten
olin siellä käymässä. Sitten lähdin pois ja kävin kysymässä x kerroksen vastaanotosta,
miksi minulle soitettiin jonkin aikaa sitten poliisit paikalle, vaikken ollut tehnyt
mitään kiellettyä enkä käyttäytynyt aggressiivisesti. Silloin kun poliisit soitetiin
paikalle, olin hakemassa apua terveyskeskuksesta xxxxx mukanani. Poliisit veivät meidät
kotiin. Olisin siis kysynyt, miksi poliisit soitettiin paikalle. Työntekijä joka inhoaa
xxxxx ja on käyttäytynyt tosi töykeästi aiemminkin meitä kohtaan, sanoi kaikkien
kuullen, että olin muka maannut puistossa ja hän kuulemma oli nähnyt sen ikkunasta ja
siksi poliisit tulivat. En todellakaan ole maannut, enkä istunut koskaan sellaisessa
paikassa, josta toimistosta nähtäisiin puistoon siihen kohtaan missä olen xxxxx:n kanssa
joskus istunut ja käynyt eväsretkellä. Mitä tällainen valehtelu ja toisten kuullen
tapahtuva mustamaalaus oikein on? En voi uskoa todeksi tällaista.
Re: julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
18. Syys 2015 18:49
Kirjoittaja mietiskelijä
Onko joku tutustunut "Kanta-palveluihin?"
www.kanta.fiSe ei nimittäin ole toiminut sen perustamisesta lähtien siten kuten olisi pitänyt. Vaikka omien tietojen luovutuksen ja jakamisen olisi estänyt eri rekisterien/toimipaikkojen kesken, niitä pystyy lukemaan kuka vain joka toimii julkisessa terveydenhuollossa. - Mitähän tapahtuu sitten kun julkisen ja yksityisen tietokannat yhdistetään Kelan tietokantojen kanssa maan- tai maailmanlaajuiseksi yhteiseksi verkostoksi, jossa kaikki tietävät kaikista, kaikkien elämästä aivan kaiken...

Re: julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
21. Syys 2015 22:42
Kirjoittaja Ylläpito
Olen kertonut siitä sekä Auroraan, jonka päivystys on nykyisin Haartamanissa ja Malmilla. Olen myös kertonut tästä Haartmanin lääkäreille suoraan henkilökohtaisesti kuten Auroraankin aikoinaan. Ikävä kyllä rekisteritietoja ei nykyisin enää korjata, ei ole korjattu pitkiin aikoihin, Haartimanissa tosin ystävällinen ylilääkäri voi halutessaan liittää asiakkaan/potilaan tarinan osaksi tämän sairauskertomusta. Psykiatrian poliklinikoilla ei tällainen solidaarinen käytös/toimintakäytäntö toimi vaan jokainen autisminkirjon henkilö leimataan mitä erinäisimmin väärindiagnosoinnein. Noissa on neuropsykiatrisia "työryhmiä", joiden vetäjät osin toimivat yksityissektorien eri toimipisteissä, ja joilla ei todellisuudessa ole juurikaan autisminkirjon/neuropsykiatrian/neurologian tuntemusta, jolloin heidän tapansa kohdata näitä erityisryhmiä vaikeuttavat asiakkaan elämää sekä huonontavat näiden vointia päinvastoin kuin tulisi käydä.
Re: julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
30. Syys 2015 16:45
Kirjoittaja ...
Terveyskeskuksesta ei saa enää varattua lääkärille aikaa Helsingissä. Aivan täysin suoraan sanottiin, että koska sinä kuulut "erityisryhmiin" ei lääkärille voida varata aikaa ollenkaan, koska sitä ennen sairaanhoitajan "pitää ensin vähän selvitellä tilannetta"
!RIKOSILMOITUS!!!!!!!! peruste; hoitamattajättäminen
Erittäin mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei myöskään "erityissairaanhoitoyksiköissä" oteta "erityisryhmien" asioita todesta, vaan heidät sieltä ohjataan TERVEYSKESKUKSEEN, JOSSA HEIDÄN HOITONSA PÄÄASIALLISESTI ON SANOTTU OLEVAN. Varsinkaan silloin, jos asiakas uskaltautuu ilmaisemaan mielipiteensä jostain hänen hoitoaan koskevasta asiasta lääkärille. Esim. Laakson sisätautiyksikön alati vaihtuvat ammattitaidottomat lääkärit. ÄLKÄÄ KOSKAAN HAKEUTUKO TE JOILLA ON CU TAI JOKIN KROONINEN SUOLISTOSAIRAUS SINNE TUTKIMUKSIIN. SATTUI NIIN PALJON ETTEI VOI SANOIN KUVATA.
Re: julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
30. Syys 2015 19:25
Kirjoittaja minäsinähän
Terveyskeskuksen uusia verenpainemittareita ei ole "kalibroitu" oikein "vielä". Ilmankos lähes sain sydänkohtauksen kun systolinen/diastolinen näyttivät 110/67 vaikka pulssi oli 86 mittaushetkellä. Minulla ei ole diagnosoitu verenpainetautia, jonka vuoksi sain lähetteen eteenpäin vaikka kyselin sepelvaltimotaudin riskitekijöistä samalla LUENNOIDEN OMAKOHTAISISTA KOKEMUKSISTANI lääkäreille. Ei helvetti. Saako täällä kiroilla, jos muuten käyttäytyy hillitysti?
Re: julkisesta terveydenhuollosta

Lähetetty:
15. Kesä 2017 18:34
Kirjoittaja jatkoa..
[quote="mietiskelijä"]Onko joku tutustunut "Kanta-palveluihin?"
http://www.kanta.fiSe ei nimittäin ole toiminut sen perustamisesta lähtien siten kuten olisi pitänyt. Vaikka omien tietojen luovutuksen ja jakamisen olisi estänyt eri rekisterien/toimipaikkojen kesken, niitä pystyy lukemaan kuka vain joka toimii julkisessa terveydenhuollossa. - Mitähän tapahtuu sitten kun julkisen ja yksityisen tietokannat yhdistetään Kelan tietokantojen kanssa maan- tai maailmanlaajuiseksi yhteiseksi verkostoksi, jossa kaikki tietävät kaikista, kaikkien elämästä aivan kaiken...

[/quote]
Mielestäni on kovin uskaliasta kantapalvelujen kautta sähköisessä muodossa lähteä kirjoittelemaan omaa hoitotahtoaan, suosittelisin tekemään sellaisen kahtena kappaleena paperille kahden todistajan allekirjoituksella varustettuna, mistä toinen kappale pankkiholviin säilöön. Kuvitelkaa kuinka noita tietoja voidaan "vahingossa" käydä muokkailemassa..On täysin absurdia uskoa, ettei kantapalvelujen tiedostoja kukaan koskaan pystyisi käydä kopeloimassa...